Mistä haluat, että yrityksesi on

tulevaisuudessa tunnettu?


Brändit halutaan tuntea, kokea ja niihin halutaan kokea aitoa yhteyttä. Tuon yrityksenne täyden potentiaalin, loiston ja sielun esiin selkeillä ratkaisuilla. Tarjoan yrityksen ulkopuolisena luovana johtajana kokonaisvaltaisen visuaalisen ja brändin kehitystyön hallinta- ja koordinointipalvelua sekä muita muotoilupalveluita.

Työskentelytavoissani korostuvat sparraaminen sekä uusia tulokulmia hakeva haastaminen lempeästi. Tuotan teille aitoa asiakasarvoa konkreettisilla teoilla ja tarjoan toimenpiteille laajan tekijäverkostoni graafisista suunnittelijoista käsikirjoittajiin ja sisustusarkkitehteihin.

Tehostetaan yhdessä brändityökalujen käyttöä, säästetään aikaa ja rahaa oleellisin ratkaisuin oli ne sitten brändisi arvoja kuvastavaa kuva- tai videomateriaalia tai yrityksesi tarinan kerrontaa.

Muuttuvassa maailmassa kestävästi menestyvien yritysten avaintekijänä on suunnitella ja hallita kokoonaisvaltaista brändikokemusta. Minulla on olemassa siihen työkalut ja tekijät. Ota näkemykseni ja kokemukseni käyttöösi, oli sitten tarpeesi pieni tai suuri. Paketit olen koostanut päätöksenteon tueksi, mutta räätälöin palvelut sinun yrityksellesi sopiviksi aina tapauskohtaisesti ja budjetin mukaisesti.

Haluatteko laajentaa ymmärrystä arvon tuottamisessa ja brändin identiteetin rakentamisessa? Tai kenties saada tuotteenne muotoilun vastaamaan sen laatutasoa?

Pääasiassa palvelen keskisuuria ja suuryrityksiä yli toimialarajojen palvelupaketein ja Advisory Board -työskentelyllä.

Soita ja kysy, kuinka voisin parhaiten palvella juuri sinun yritystäsi tai varaa jo ensimmäinen, ½ h ilmainen tapaaminen:

HELY -koruvalaisin, Klong, Ruotsi 2010

Hely-koruvalaisin on kauneimmaksi esineeksi valittu Tukholman huonekalumessuilla vuonna 2009, jolloin Katriina, vielä tuolloin opiskelijana, esitteli valaisimen ja muotoiluosaamistaan kansainväliselle yleisölle.


“Tuote on aina kopioitavissa, mutta brändin syvin olemus ei.”

Brändi = identiteetti, imago, maine


“Muotoiluajattelussa hyödynnetään muotoilijan työkalupakkia ihmisten tarpeiden, teknologian mahdollisuuksien ja liiketoiminnan menestyksen vaatimusten yhdistämiseksi.”

Tim Brown


PAKETIt


Jokaiseen pakettiin kuuluu kokonaisvaltainen yrityksesi arvojen ja brändin sisäistäminen ja syvällinen tutustuminen yrityksesi toimintakenttään.

Muotoilu ei ole vain ulkonäön ja käytettävyyden suunnittelua. Tunnistetaan yhdessä ne toimet, joilla on positiivisin vaikutus ja laaja-alainen arvontuotto yrityksen tuotteiden tai palveluiden käyttäjille ja yhteiskunnalle.


LIIDI 5800 € + alv

(50h - vähintään 6kk aikana)

Muotoiluajattelu (eng. design thinking) on toimintatapa, joka pyrkii selvittämään, mikä on yrityksen aito ongelma ja etsimään sille ratkaisuja ihmislähtöisestä näkökulmasta. Muotoiluajattelussa keskiössä olevat asiat ovat asiakaslähtöisyys, ongelman määrittely, visualisointi, kokeileminen ja monipuolinen out of the box- ajattelu. Tarjoan uudenlaisia tapoja ratkaista yrityksenne ongelmia ja luoda teille kestävää kasvua. 

Kansainvälisten tutkimusten mukaan luovan ajattelun ja muotoilun tuominen yritykseen strategisella tasolla auttaa yrityksiä menestymään paremmin globaalissa kilpailussa ja muuttuvassa maailmassa.

“Strateginen muotoilu tarjoaa ajattelumallin systeemisten haasteiden selvittämiseksi ja sen avulla voidaan löytää uudenlaisia lähestymistapoja ongelmiin, tunnistaa uusia toimintamahdollisuuksia sekä tuottaa toimivampia palveluita tai tuotteita”

Sitra 2013

  • Kokonaisvaltaisen brändikokemuksen suunnitelma

  • Yhteiskehittämisellä yrityksen työntekijöiden kanssa asiakas- ja loppukäyttäjäkokemuksen suunnittelua ja asiakasymmärryksen lisäämistä, tulevaisuuden ennakointia ja asiakkaiden muuttuvien tarpeiden ennakointia

  • Tunnistetaan ne toimet, joilla on positiivisin vaikutus ja laaja-alainen arvontuotto yrityksen tuotteiden tai palveluiden käyttäjille tai yhteiskunnalle.

  • Yhden uuden tuotteen ideointi, tuoteperhe-ajatus (Suunnitteluprosessin kustannukset ideasta valmiiksi tuotteeksi lasketaan erikseen tilannekohtaisesti.)

  • Tuotekatalogin järkeistäminen, uudet tuotekonseptit

  • Mm. video-, tuotekuvaus-, graafisen suunnittelun palvelut verkostoni kanssa. Esim. tuotekuvausten organisointi, ohjaus ja jälkityöstöt.



“On ollut etuoikeus työskennellä Katriinan kanssa kehittäen Candeo-kirkasvalovalaisinta. Hän ylläpitää rakentavaa ja eteenpäinvievää keskustelua ja osaa lempeydellä haastaa muita hedelmälliseen yhteistyöhön ja kärkipään tuloksiin.”

Milla Ahti-Kotilainen, Brand manager Innolux, Helsinki


MINI 750 € + alv 

(6h, jakaantuu kahdelle työpäivälle)

  • apu, näkymys ja ratkaisut luoviin, visuaalisiin, brändiä koskettaviin valintoihin ja päätöksen tekoihin, luova sparraus ja inspiroivat keskustelut uudesta suunnasta

  • Yhdessä laadittu Mini-brändikirja yrityksenne visuaalisista raameista

  • Ideoidaan vuoropuhelussa yrityksenne kanssa kustannustehokkaimmat brändityökalut, ja teidän seuraavat askeleet eli oleellisimmat toimenpiteet asiakasarvon lisäämistä varten: kuvat, videot, visuaalinen ilme jne.

MEDIUM 2800 € + alv

(25h, jakaantuu viidelle työpäivälle)

  • Mini-paketin sisällön lisäksi:

  • Medium-brändikirja, visuaalinen ohjeistus, brändin ja yrityksen sisimmän tarinallistaminen, sielun sanallistaminen ja kuvallistaminen 

  • Yksi konkreettinen brändin kehityksen toimenpide esim. tuotekuvausten organisointi, ohjaus ja jälkityöstöt tuotekatalogin järkeistäminen tai tuoteideointi ja tuoteperhe-ajatus

Voit jatkaa näitä paketteja kevyesti tarvittaessa: 

TUKI 450 € + alv / kk  ( n. 4h/kk)

apu ja näkymys luoviin, visuaalisiin, brändiä koskettaviin

valintoihin ja päätöksen tekoihin


”Katriina suhtautuu työhönsä intohimolla ohjaten ammattitaidolla arvolähtöistä kehittämistä kohti kestäviä tuloksia. Katriinan asiakaslähtöinen ja perusteellinen työskentely on luonut jo useita menestystuotteita ja -tarinoita. Suosittelen lämpimästi Katriinaa yrityksen, palvelun tai tuotteen luovaan ja vastuulliseen eteenpäin viemiseen.”

Anne-Maria Kankaisto, Viestinnän kumppani T&M brändin kehityksessä


PRO-BONO LUOVA JOHTAJA, 3 h

Joka toinen kuukausi valitsen hakijoiden joukosta yhden yrityksen, jolle tarjoan luovan sparrauksen ilmaiseksi. Valitsen yrityksen, jonka auttamisesta ja yhteistyöstä näen suurimman hyödyn ja ilon. Palvelen Pro bono luovana johtajana suurella sydämellä ja antaumuksella, kuten aina.

  • apu ja näkymys luoviin, visuaalisiin, brändiä koskettaviin valintoihin ja päätöksen tekoihin, luovan yrittämisen sparraus yhteisymmärryksessä ja keskustelujemme perusteella yrityksen tarpeiden mukaan

A4-kokoinen vapaa hakemus + linkki verkkosivuille (jos vielä on) osoitteeseen: katriina(at)katriinanuutinen.fi

Hakuajat 2024, aina kuun 15. päivään mennessä:

Tammikuu, Huhtikuu, Heinäkuu, Lokakuu

ADVISORY BOARD -työskentely

180€ / h + alv

(+ matkakulut sijainnin mukaan)

Saat näkemykseni ja kokemukseni yrityksesi käyttöön tuntiveloitusta ja matkakuluja vastaan.

  • Luovan ajattelun ja muotoilun tuominen yritykseen strategisella tasolla (katso LIIDI-paketti)

  • Kun kyseessä on tapojen ja rakenteiden ulkopuolinen neuvonanto, näkemykset ovat parhaimmillaan monella tapaa uudenlaisia ja raikkaita.


Parhaimman lopputuloksen saavuttamiseksi yrityksestäsi kannattaa valita vähintään yksi vastuuhenkilö markkinoinnin tai tuotekehityksen henkilöstöstä, joka kulkee prosessissa jatkuvasti mukana ja välittää tietoa yrityksen sisällä. Lisäksi luovaan prosessiin varataan aina useita kuukausia aikaa, riippuen sovitusta työn sisällöstä. 

Olen rinnalla kulkija ja vastuullinen, näkemyksellinen tuki pitkälle aikavälille. Prosessin jokainen askel otetaan yhteisymmärryksessä yrityksenne kanssa ja ratkaisut tehdään aina teitä kuunnellen ja teidän näköisiksi.


Avainsanat:

Visio, Brändin kehittäminen, Vastuullinen kasvu, Luova johtaminen, Uudistuminen, Muotoilustrategia, Brändimuotoilu, Kansainvälinen brändi

Asiakasymmärrys, Idean tuotteistaminen, Kansainväliset tuotteet, Tuotemuotoilu, Tuotekehitys, Innovaatioiden kaupallistaminen, Kuluttaja rajapinta

Yritysilme, Markkinointi, Sosiaalinen media, Tuotelanseeraus, Kokonaisvaltainen asiakaskokemus, Yritysyhteistyöt

Skenaario- ja Tulevaisuus työskentely, Globaalit megatrendit, Sosiaalinen vastuu, Vähähiilisyys, Vastuullinen tuotanto, Kestävä kehitys, Kiertotalous

Kokonaisvaltainen prosessin ymmärrys asiakkaan tarpeesta, ideasta markkinointiin ja myyntiin

Kielitaito: englanti, suomi, ruotsi, saksa

Sijainti: Koko Suomi (Itä-Suomi)

Minusta sanottua:

Aikaansaava, ratkaisukeskeinen, idearikas, näkemyksellinen, sydämellinen, lempeästi ohjaava,

pettämätön tyylitaju, esikuva, innostava, tulevaisuus orientoitunut


Muotoilupalkinnot: 

Perho-peili, Toimittajien Tusina, 12 parasta suomalaista tuotetta vuonna 2017, Sisustustoimittajat, Helsinki

Aarni korkkinen reppu, Inspiration is here -kokoelma, Suomen Kansallismuseo, Helsinki

Oma-jalkalamppu, Top 25 Homeware products 2015, Monocle, Lontoo

Lyyli-rasiasarja, Vuoden parhaat 2016, Arjen kaunistaja, Avotakka, Helsinki

Candeo-kirkasvalovalaisin, Fennia Prize 2014 Kunniamaininta ja Interior Innovation Award 2014 Winner, Köln

Tulevaisuuden klassikko, Hely-koruvalaisin: Vitra Store Helsinki 2015 ja Design Museon amanuenssi Katarina Siltavuori, HS, 2016.

2016 Talents a la Carte –awards, Pohjoismaiset muotoilijalupaukset, Maison&Objet–messut, Pariisi

2013 NOVA-Vuoden pohjoismainen muotoilija, ehdokkuus (1/5), Formex, Tukholma

2011 MUOTO2011- lupaus 2011, Lukijoiden valinta. Helsinki

2011 MUOTO2011-stipendi lahjakkaalle muotoilijalle. Helsinki

Hely-koruvalaisin, Messujen kaunein esine Tukholman huonekalumessuilla 2009, Recidence-lehti, Tukholma


Asiakkaat ja yhteistyökumppanit:

Valtion taideteostoimikunta Apex / JOMO JOMO JOMO Japani Siemens Martela Innolux Adea Menu A/S Gallery HUUE Singapore Helsinki Design School Salviati Brokis Antrei Hartikainen Taito ry Sera Helsinki MAAW- Yyoga Brysseli Orrefors Kosta Boda Ligne Roset Artek store Helsinki Lokal galleria Galerie Maria Wettergren Pariisi POIAT Vis-à-vis Lontoo Studio Gild Assembly Chicago Museum Rietberg Zürich A&P Store and Gallery Zürich Glas Galleri Nordic Fusion Sydney Finnish Design Shop Suomen Kansallismuseo Klong Interior Essis Collection StillebenKööpenhamina Pantechnicon Lontoo


“Muotoiluajattelun keskeisiä periaatteita ovat empatia, kriittisyys ja haastaminen, uteliaisuus, kokeilu, selkeys, kokonaisvaltaisuus, avoimuus uudelle, poikkitieteellinen yhteistyö sekä visuaalisuus.”


Soita ja kysy, kuinka voin palvella sinun yritystäsi parhaiten tai laita sähköpostia ja varaa ensimmäinen, ½ h ilmainen tapaaminen:


“ Kun Katriina ideoi ja suunnitteli Candeo-kirkasvalovalaisimen (2010-), mitään sellaista ei oltu vielä nähty markkinoilla aikaisemmin. Candeo on laatujaan ensimmäinen valaisin, jonka myötä asiakas voi nauttia kirkasvaloa tinkimättä kauneudesta. Valaisin sopii monenlaiseen sisustukseen ja valotehoa on helppo muuttaa tarpeen mukaan.”

Markku Koski, Product Manager, Innolux, Helsinki